Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry:n
Kuopion paikallistoimintaryhmän kotisivut

Tulevaa toimintaa

Mikä on mielestäsi sopiva seuraava aihe?
Valitse kohtuullinen määrä aiheita mistä olet kiinnostunut.

Kuopion kartta

Jos tulet joukkoliikenteellä, voit käyttää tätä Matka.fi aikataulupalvelua.


Juliste seuraavasta aiheesta (pdf-muodossa). Toivoisin, että voisit levittää julistetta esimerkiksi työpaikkasi ilmoitustauluille. Yleisinä paikkoina olisi Kuopion kaupungin valtuusto-virastotalo, Kuopion kaupunginkirjaston toimipisteet erityisesti pääkirjasto, yliopiston Canthia, Snellmania, TietoTeknia, Mikroteknia, Bioteknia jne. rakennukset, Tutkimuskeskus Neulanen jne.

Kuopion Tutun lyhyt historia eli mistä olemme kuulleet ja keskustelleet aikaisemmissa tapahtumissa!

Savotutu on Kuopion alueen tulevaisuuden tutkimuksesta kiinnostuneiden sähköpostilista. Listalle pääset laittamalla emailia toimintaryhmän vetäjälle.

Seuraavassa on maakuntaskenaarioon liittyviä materiaaleja. Ensimmäisenä on 19.12. tilaisuuden pohjana ollut materiaali Pohjois-Savo skenaarion työstämiseen. Pohjana olleesta alustavasta materiaalista muokkasimme kahdeksan muuttujan tulevaisuustaulukon. Tämän jälkeen lisäsimme vielä keskustelun pohjalta yhden muuttujan, jonka jälkeen lopullinen tulevaisuustaulukko oli valmis. Lopuksi teimme vielä kaksi tulevaisuuspolkua. Muodostimme polut nykytilanteesta ja toisen arpaa heittämällä.

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry ja Tulevaisuuden tutkimuksen opiskeluun materiaalia

Yhteystiedot
Tulevaisuuden tutkimuksen Kuopion paikallistoimintaryhmän vetäjätiimi
Ari Paanala
0400-579 016
paanala "@-merkki tähän väliin ja kaikki yhteen" hytti.uku.fi

Tämän sivun osoite on http://www.futurasociety.fi/kuopio/