Tälle sivulle olen kerännyt joitain mielenkiintoisia linkkejä liittyen neuroverkkoihin eli gradunaiheeseeni, joka on jotain seuraavanlaista:

"Neuroverkkojen käyttö ilma-analyysissä"

Aihe on vielä hieman karkeasti hahmottunut.

Neuroverkko, jota käytän tälle hetkellä on ns. SOM eli Self Organication Maps eli Teuvo Kohosen itseorganisaatiokartta. Sen avulla voidaan kuvata useiden eri asioiden välisiä "suhteita" kaksiulotteiselle pinnalle. Ilman epäpuhtauksia on monenlaisia ja hyvin monet muut tekijät kuten esimerkiksi säätila monimutkaistaa ilman epäpuhtauksien vaikutusta esimerkiksi ihmiseen. Neuroverkoilla on toivottavasti mahdollista helpottaa näiden eri asiayhteyksien selvittämistä ja tätä aion siis selvitellä ja toivottavasti selventää gradussani.

Muita kiinnostuksen neuroverkkoihin liittyen on esimerkiksi ilmansaasteiden ennustaminen, teollisten prosessien ohjaaminen ja sitäkautta ilmapäästöjen vähentäminen neuroverkoilla, säätietojen ja ilmansaastetietojen yhdistäminen ja niiden pohjalta tapahtuva ilmanlaadun ennustaminen suurissa kaupungeissa jne.

Aikaisemmin käyttämäni ohjelma oli DI Pasi Liikasen (LTKK) tekemä.

Nykyään käytän NDA/DANA nimistä ohjelmaa, josta voitte kysyä lisää Mikko Kolehmaiselta

Neuroverkkojen kuvat 4 verkko

Paluu kotisivulle / Back to my homepage